Download
Buy
Listen
Watch
Pandora Blog
ENGLISH EDITION
FREE

Tuesday, April 01, 2008

Platinablondi Pandora sähäyttää Kuopiossa

8.3.2008 00:02
Anneli Magnusson, tutummin Pandora, on myynyt jo yli kuusi miljoonaa levyä eurodance-faneille.

Anneli Magnusson, tutummin Pandora, on myynyt jo yli kuusi miljoonaa levyä eurodance-faneille.

Lisää aiheesta

Sarita Blomqvist

Anneli Magnusson eli Pandora keikkailee Kuopiossa Sawo Kabareessa lauantaina 8.3. Joka ei muista 1990-luvun poppitähteä, kannattaa perehtyä ruotsalaistähden menneisyyteen.

Pandora julkaisi ensimmäisen levynsä, One of a kind, eurodance-huuman poltteessa 1993. Laulu-ura on jatkunut tähän päivään, sillä tanssikansa rakastaa edelleen laululinnun kuplivaa ysärimusiikkia.

Pitkän uran ansiosta Pandora on yksi suosituimpia ruotsalaisartisteja. Hänellä on takanaan yli kuuden miljoonan myydyn levyn ura, jolle ei loppua näy.

- En herää joka aamu ajatellen levymyyntiäni, mutta kun katson kulta- ja platinalevyjä seinilläni, olen ylpeä. Välillä suren sitä, etten osannut aiemmin aina ottaa menestyksestä kaikkea irti. Olin aina niin uppoutunut työntekoon ja vähän shokissakin menestyksestä, Pandora kertoi

Lopettaminen käynyt mielessä

Pandoran mielestä menestys tuntuu epätodelliselta, mutta hän korostaa, että musiikin tekeminenkin on vain työtä. Hän uskoo jatkuvan suosionsa johtuvan itsepäisyydestä ja periksiantamattomuudesta.

- On ylä- ja alamäkiä, mutta pitää muistaa pysyä vahvana, koska periksi antaminen helppoa.

Pandora muistaa luulleensa uransa alkumetreillä, että kaikki tulisi olemaan helppoa. Sitä se kieltämättä pitkään olikin.

- Musiikkibisnes on kuitenkin rankkaa. On pakko löytää jatkuvasti uusia toimintatapoja, jos haluaa pysyä alalla, hän kertoo vakavana.

Konkari paljastaa miettineensä useasti keikkailun lopettamista.

- Tätä työtä on pakko rakastaa, jos meinaa jaksaa. Valehtelisin, jos sanoisin, etten ole ikinä ajatellut lopettamista, mutta rakkaus yleisöä kohtaan antaa voimaa jatkaa.

Suomalaisyleisölle vuolaat kehut

Pienellä Suomella on erityinen paikka discokuningattaren sydämessä. Onhan usea artistin albumi myynyt Suomessa kultaa ja jopa platinaa. Suomalainen yleisö saakin Pandoralta vuolaat kehut.

- Tunnen suurta kunnioitusta fanejani kohtaan. He pitävät aina niin hyvää huolta minusta.

Pandora kertoo viettäneensä suurimman osan alkaneesta vuodesta Suomessa. Hän kuvailee, miten ihanaa oli viettää ystävien kanssa aikaa Lapissa käpertyen takkatulen ääreen saunan jälkeen. Hänellä on myös paljon muita kultaisia Suomi-muistoja.

- Muutaman kerran olen ollut Suomessa syntymäpäivänäni. Silloin tuhatpäinen yleisö on laulanut minulle Paljon onnea vaan. Kun tulen Suomeen, tuntuu siltä kuin tulisin kotiin, laulaja kertoo liikuttuneena.

 

ANNELI MAGNUSSON: PANDORA Syntymäpaikka: 20.6.1970.

Perhe: Poika Leon ja poikaystävä Per.

Idolit: Bette Midler, Sting, Dalai Lama & Eva Rydberg.

Albumit: 1993 One of a Kind, 1995 Tell the World, 1996 Changes, 1997 Best of Pandora, 1997 This Could Be Heaven, 1998 Pandora's Hit Box, 1999 Pandora Non Stop, 1999 Blue, 2000 No Regrets, 2001 A Little Closer, 2002 Won't Look Back, 2003 9 Lives, 2007 United Dj's vs Pandora: Celebration.Pandora esiintyy tänään Kuopiossa Sawo Kabareessa. K-22.

Savon Sanomat

   


MirrorBall